Tag Archives: tapahtumat

Mistä Slushissa on kysymys? 

Slush aloitti vuonna 2008, kun start up -kulttuuri oli vielä vaatimatonta Suomessa ainakin nykyiseen verrattuna. Tapahtumakin oli silloin pienimuotoinen, olimme demostandillä mukana 2011 ja 2011, jolloin sai aavistusken tapahhuman merkityksestä, silloin ensimmäisen kerran Kaapelitehtaalla.

Viime viikolla 

Viime viikon Slush rikkoi jälleen rajojaan. Jotkut vierailijat tosin epäilevät, että Slushista on tulossa etabloitunut tapahtuma, joka ei enää pysty tuomaan uutta, eikä toimi marginaalissa, ei myöskään kapinallisena, kuten aloittaessaan.

Epäilen, sillä Slush kehittyy ja muuttuu ajassa yllättävänkin ketterästi. Tänä vuonna erityisesti runsas rinnakkaistapahtumien sarja kokosi eri tavoin kiinnostuneita yhteen. Jotenkin tapahtuman profiilin vastaisesti villein oli ehkä kolmannen sektorin ja julkisen hallinnon tapahtuma, johon kutsuttiin myös aloittavia yrityksiä sekä sijoittajia. Kolmas sektori kaipaa selkeästi uusia ideoita sekä start up -yritysten energiaa. Maailman ongelmat ja yksilöt vaativat ratkaisuja ja toisaalta start upit tarvitsevat käyttäjäkokemuksia sekä -palautetta. Täydellinen pari!

Kasvuyritykset

Slush ei ole vain star up -yrityksille, vaan myös kasvuyrityksille, tänä vuonna yhä selkeämmin. Start upeilla on usein voimavaroja kehittää ideaansa eteenpäin, joko omilla resursseillaan tai kuten Suomessa, yhteiskunnan rahoitusinstrumenteillä. Mutta sitten, kun pitää lähteä markkinoille ja kansainvälistymään, tarvitaankin aivan eri määrä rahoitusta. Moni hyvä idea ja lupaava tuote on kaatunut tässä vaiheessa, eikä se useinkaan ole yrityksen perustajien heikkoutta. Yritys yrittää, käyttää rahansa ja energiansa loppuun joutuen luovuttamaan. Kasvu se vasta kivuliasta onkin.

Sijoittaminen 

Alle 5-vuotiaista yrityksista Suomessakin lopettaa n. 50 % ennen viidettä ikävuottaan ja siinä on runsaasti hukkaan mennyttä energiaa, yritystä ja ideoita. Toivottavasti sijoittajat huomaisivat tuon kuilun ja ryhtyisivät vakaasti tukemaan myös yrityksiä, joilla on jo tuote, mutta liikevaihto ei riitä markkinointiin ja sitä kautta markkinaosuuteen.

Hommia tarjolla

Myös työntekijöitä ja opiskelijoita ajatellen, tapahtumassa oli rekrytori. Hienoa, että tapahtumaan on löytynyt eri näkökulmia.

Trendit

Tämän vuoden trendi Slushissa demoständejä katsellen olivat erilaiset analyysi-sovellukset, datan ja käyttäjien, myynnin ja markkinoinnin, kaikenmaailman analyysin. Pari yritystä nousi varsin esille, nimittäin Walkbase, joka tekee paikkojen kävijöiden liikkumisen analyysia sekä Enevo, jonka antureiden mukaisesti jätettä kerätään älykkäästi. Molempien tavoitteena on järkevöittää asiakasorganisaatioiden prosesseja.

Oli myös mukava huomata, että mukana oli runsaasti ulkomaisa yrityksiä ja yritysideoita, jotka eivät juuri sivunneetkaan digitaalisuutta tai mobiilisovelluksia.

Yksi varma menestys tulevaisuudessa on heinäsirkkakasvattamo konttikoossa. Kasvattamon tavoitteena on tuottaa tehokkaasti proteinia ilman suurta hiilijalanjälkeä.

Slush 100

Slush 100 on pitchauskilpailu, jossa haetaan parasta oman idean myyntipuhetta. Muistakaa: ‘Tuolta en ostaisi käytettyä autoa!’. Siis ei noin. Lukekaa lisää Slush 100 -kilpailusta: http://www.slush.org/slush-100/

Parodia

Slush  on huomioitu ainakin Suomessa myös arkipäivässä, eikä se ole jäänyt uusien yrittäjien puuhasteluksi. Tapahtuma inspiroi mm. Putous-ohjelmaa, jonka sketsihahmot pitchasivat omia yritysideoitaan Leijonan Luola -ohjelmassa. Mukana oli anoppi-app, puumien äijä-ansa, virtuaalitodellisuuden mahdollistava paperipussi, 30-päivän kestävä stadion-konsertti yhdellä esiintyjällä, 9-vuotiaan neron elämä ja teot -elokuva, Super Mario-peli 2015 …

Ja totta puhuen aina aidot yritysideat eivät välttämättä poikkea suuresti Putouksen sketseistä. Mutta, eihän sitä koskaan tiedä, mikä menee kansaan.

Ensi vuonna

Minulla oli hauskaa Slushissa, viihdyin siellä, tutustuin ja juttelin kiinnostavien, uusien ihmisten kanssa, loin verkostoja yrityksellemme, ja osallistun myös ensi vuonna.

Käy katsomassa valokuvakavalkadi Pinterestissä. Älä välitä kuvien laadusta, Slushissa oli hämärää. Valokuvat ovat hämäriä, ja salamasta huolimatta ne ovat hämäriä.

https://www.pinterest.com/citynomadi/slush-2015/

Merja 17.11.2015